|
|
||||||
|
Perhe Asumme Nurmossa (Seinäjoella), Etelä-Pohjanmaalla. Perheeseemme kuuluvat minä Yvonne ja aviomieheni Mikko sekä 05/2005 syntynyt tyttäremme Daniela ja 06/2010 syntynyt poikamme Christian. Minä olen tällä hetkellä kotiäitinä, eli aika kuluu Danielan, Christianin ja koirien kanssa sekä harrastusten parissa. Mikko on valmentaja ja urheilija. Asumme vuonna 2005 valmistuneessa suuressa hirsitalossa, jossa on hyvin tilaa niin koirille kuin ihmisillekin.
Leijonakuninkaamme Daffe (Est & Fin Mva & Est Vet Mva Kinglords Mr Coulthard) tuli meille 12.6.2000 kahdeksan viikon iässä ja siitä saakka koirat ovat olleet iso osa elämäämme. Toukokuussa 2011 jouduimme suureksi suruksemme luopumaan 11 vuoden upean yhteisen ajan jälkeen tästä rakkaasta leijonastamme ja joulukuussa 2008 sairauden vuoksi menetimme upean nallekarhumme Maximuksen (Kinglords Mr Aragorn). Viimeisin suuri menetyksemme oli vielä niin nuori ja ihana Mystic (Lionstar's Secret Mystique). Nämä upeat leijonat tulevat pysymään aina muistoissamme ja sydämissämme. Koirien kanssa harrastetaan ihan perustouhujen ja lenkkeilyiden lisäksi aktiivisesti näyttelyitä, tokoa sekä kaikenlaisia koiratapahtumia, taakanvetoa ja Pohjanmaan Leoja. Zico on jonkin verran opetellut myös jälkiharrastuksen alkeita. Maximus toimi aktiivisesti Suomen Kennelliiton Kaverikoirana käyden vierailuilla mm. vanhainkodeilla ja erilaisissa palvelutaloissa. Meillä pyritään harrastamaan jokaisen koiran kanssa yhteisten juttujen lisäksi jotain omaa, mikä on juuri sille koiralle mieluista. Kasvatus Syksyllä 2004 kävin kasvattajan peruskurssin, jonka jälkeen hain kennelnimeä Lionstar's.
Kennelimme ensimmäinen pentue, Secret-pentue, näki päivänvalon 6.11.2008 täyttäen samalla vuosien haaveen omasta pentueesta. Pentueen äiti on ystävieni ihana Fi Mva Namupalan Secret Smile "Lyyli", jota sain kunnian lainata jalostuskäyttöön, ja pentueen isä on Jellonaaman Touch'n Shake "Luka". Toinen pentueemme, Dream-pentue, syntyi 2.7.2009. Tämän pentueen äiti on kaunis Fin & Est Mva, Balt & Est & Lv & Ltu J Mva, Balt JV-07 & Est JV-07 Namupalan Dream Lionstar "Safiira" ja pentueen isä Daffemme poika Gerleo's Tiuhti "Jytky". Eli tässä yhdistelmässä toteutuu haaveeni saada omien kasvattieni taakse rakkaan ensimmäisen leomme Daffen suku. Kolmas pentueemme, Smile-pentue, syntyi loppiaisena 6.1.2010. Pentueen äiti on ensimmäisen pentueemme tavoin ihana Fi Mva Namupalan Secret Smile "Lyyli" ja isänä tällä kertaa hollantilainen komea nuori uros Ned Ch Zorba Ligocka Wataha "Teunsky". Neljäs pentueemme, Sapphire-pentue, syntyi 12.4.2011. Pentueen äiti on toisen pentueemme tavoin kaunis Fin & Est Mva, Balt & Est & Lv & Ltu J Mva, Balt JV-07 & Est JV-07 Namupalan Dream Lionstar "Safiira" ja isä on komea ruotsalainen C.I.B. & S & No & Fi Ch, FiW-08 Lejonklippans Super Sensation "Nalle".
Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Pohjanmaan Leojen toiminnasta olen vastannut vuodesta 2004, eli sen alusta lähtien. Meillä on aktiivinen alajaosto, jossa jäsenmäärä kasvaa koko ajan. Seinäjoen Kennelkerhossa toimin tilintarkastajana ja Suomen Leonberginkoirat Ry:ssä webtiimin jäsenenä. Olen vetänyt paljon näyttelykoulutuksia, pentukursseja ja arkitottelevaisuuskoulutusta sekä toiminut tuomarina match show -tapahtumissa. Tervetuloa sivuillemme!
|